sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Sitruuna-ananasrahkapiirakka



Puolikas kuva koska puolet piirakasta oli jo syöty :D Piti tehdä sitruunapiirakka, mutta ei ollut kermaa jota siihen olisi tarvittu. Jotain sitruunaista oli kuitenkin saatava ja jääkaapissa oli rahkaa, niin kokeilin sitten tämmöistä rahkapiirakkaa. Meillä käytetään nykyään paljon tuoretta ananasta joten kokeilin laittaa sitäkin piirakkaan, hyvää tuli mutta kirpeän ystävänä ananas oli ehkä liian makeaa tähän kumminkin.

Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte:
Tuoretta ananasta
1 dl sitruunan mehua
2 tlk rahkaa (250g)
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan muutamassa erässä. Voitele piirakkavuoka (halkaisija 26 cm tai 20 x 27 cm). Levitä taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille.

Leikkaa ananas paloiksi ja levitä palat taikinan päälle. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada seos päälle. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Ei kommentteja: