lauantai 29. lokakuuta 2016

Polvipituiset Levivillasukat



Junalla Levin lomalle... Siitä sukkien nimi. Aika monta tuntia junassa, joten otin sukkapuikot ja pari kerää lankaa mukaan. Olisi kauhean tylsää tehdä kaksi täysin samanlaista sukkaa, joten toista sukkaa aloin neuloa kerän sisältä saadakseni värit toisin päin kuin ensimmäiseen sukkaan :) Nämä on tehty jo viime joulun aikaan enkä näköjään ole muistanut ottaa langan vyötettä talteen, villaa näissä oli ainakin osa eikä ole konepestävät, tämä tähän itselleni muistiin.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Pikku Kakkonen kakku


Aleksin 2-vuotissynttärien kakku. Muistaakseni tämä on vadelmajuustokakku, päällä kerros vaaleansinistä kermaa.